Kellonkääntökeilakilpailut Kuusankoskella 27.11.2013


Käydyssä keilakilpailussa tapahtui sellainen tietokonehäiriö, jota kisan järjestäjä viimeiseksi toivois kohtaavansa. Tietokone päätti olla hyväksymättä osalta kilpailijoilta kolmea sarjaa tuloksiin. Näin osalla kilpailijoita on tuloksissa mukana kolmen sarjan pisteet ja osalla vain kahden sarjan pisteet.

Ei tällaiset tulokset ole millään tavalla vertailukelpoisia keskenään, varsinkin kun ei ole tietoa siitä, millainen tulos kultakin oli jäänyt kirjautumatta. Esimerkkinä voidaan mainita Jouko Säämäsen tulos, joka on vain kahden kieroksen tulos ja oikeuttaa taulukossa 11. sijaan , ( ensimmäisenä kahden sarjan tuloksena ). Mutta kun siihen lisätään tuo puuttuva kolmas sarja, joka sattuu olemaaan tiedossa 175 pistettä niin Joukosta tulee tosiasiassa kiistatta kilpailun paras, ainoana yli 500 pistettä keilanneena. ( 335 + 175 = 510 ) Tämä ei kutenkaan näy missään tuloslistalla. Herää kysymys, montako vastaavaa tulosta puuttuu joltain muultakin keilaajalta. Sekään ei anna oikeutta kenellekään, jos kaikilta vähennetään tuloksista yhden sarjan tulos ja otetaan mukaan vain kaksi sarjaa. Eihän voida tietää keneltä on pois paras sarja tai keneltä mahdollisesti huonoin.

Koska tulokset menivät lähinnä arpapeliksi, en julkaise niitä täällä. Laitan kuitenkin perään linkin tuloksiin, jotka löytyvät Kuusankosken keilahallin sivuilta.


http://kuusankoskenkeilahalli.com/erikoiskilpailut/tulos_601.htm


Terveisin Harri Åström